Ensiaskeleet yrittäjyyteen: Näin hoidat yrityksesi talouden

Yrittäjäksi ryhtyminen vaatii innon ja hyvän liikeidean lisäksi myös talousasioiden hallintaa. Kun pidät taloutesi järjestyksessä, yrityksesi voi kasvaa kannattavasti ilman turhia yllätyksiä. Tässä artikkelissa käymme läpi tärkeimmät asiat, joita aloittelevan yrittäjän on hyvä tietää taloushallinnosta.
1. Yhtiömuodon valinta ja sen vaikutukset taloushallintoon
Miten valita yhtiömuoto?
Ensimmäinen askel yrityksen perustamisessa on sopivan yhtiömuodon valitseminen. Yleisimpiä vaihtoehtoja ovat toiminimi (Tmi) ja osakeyhtiö (Oy), kun muita yhtiömuotoja perustetaan vuosittain alle prosentti perustetuista yrityksistä. Esimerkiksi toiminimi (Tmi) sopii yksinyrittäjälle, kun taas osakeyhtiö (Oy) on parempi valinta, jos tavoitteena on kasvu tai ulkopuolisten sijoittajien hankkiminen.
Yhtiömuodon valinta vaikuttaa
- Kirjanpidon vaatimuksiin (yhdenkertainen vs. kahdenkertainen)
- Verotukseen ja ennakkoverojen maksamiseen
- Yrittäjän vastuisiin ja mahdolliseen palkkaukseen
Toiminimiyrittäjän kirjanpito on yksinkertaisempaa, mutta henkilökohtainen vastuu yrityksen veloista on suuri. Osakeyhtiössä vastuu rajoittuu yhtiön varoihin, mutta kirjanpitovaatimukset ovat laajemmat. Oikean yhtiömuodon valinta vaikuttaa suoraan siihen, kuinka paljon aikaa ja resursseja taloushallinnon hoitoon tarvitaan.
Yrityksen pankkitili
Yrityksen rahat kannattaa pitää erillään henkilökohtaisista varoista. Osakeyhtiöllä erillinen pankkitili on pakollinen, mutta myös toiminimiyrittäjälle se helpottaa kirjanpitoa ja rahaliikenteen seuraamista.
Kirjanpidon järjestäminen: itse vai ulkoistaen?
Jokainen yritys on lain mukaan velvollinen pitämään kirjanpitoa. Toiminimiyrittäjä voi hoitaa yhdenkertaista kirjanpitoa itse käyttämällä sähköisiä ohjelmistoja, mutta osakeyhtiön on pidettävä kahdenkertaista kirjanpitoa, mikä voi vaatia asiantuntija-apua ja kirjanpidon ulkoistamista tilitoimistolle.
Kirjanpidon aloittamiseksi
- Päätä, hoidatko kirjanpidon itse vai ulkoistatko sen tilitoimistolle
- Valitse sähköinen kirjanpito-ohjelmisto, jos teet sen itse
- Säilytä kuitit ja tositteet vähintään kuusi vuotta
2. Huolehdi näistä talousvelvoitteista
Aloittavan yrittäjän talousvelvoitteisiin kuuluvat verot, vakuutukset ja ilmoitukset. Yleisimpiä veroa ja maksuja, oista yrittäjän tulee huolehtia, ovat:
- Arvonlisävero (ALV): Jos liikevaihtosi ylittää 20 000 €/vuosi, sinun tulee rekisteröityä ALV-velvolliseksi.
- Ennakkovero: Yrityksen verot perustuvat Verohallinnolle annettuun tulosarvioon. Realistisella arviolla vältetään lisämaksut tai turhat ennakkomaksut. Esimerkiksi: Jos arvioit vuoden tuloksesi olevan 40 000 €, Verohallinto laskee ennakkoveron tämän perusteella. Jos tulosi osoittautuvat suuremmiksi, voit tehdä uuden arvion ja välttää lisäveroja.
- Verotili (OmaVero): Kaikki yrityksen verot ja maksut hallinnoidaan OmaVero-palvelussa
- Yrittäjän eläkevakuutus (YEL): Jos työtulosi ylittää 9.208,43 €/vuosi (vuonna 2025), YEL-vakuutus on pakollinen.
- TyEL-maksut, tapaturmavakuutus ja palkanmaksuun liittyvät velvoitteet: Nämä velvoitteet tulee hoitaa, mikäli palkkaat yritykseesi työntekijöitä.
Huolehdi myös tärkeät lakisääteiset ilmoitukset
- ALV-ilmoitukset (kuukausittain, neljännesvuosittain tai vuosittain)
- Veroilmoitus (vuosittain)
- Mahdolliset palkkatietoilmoitukset Tulorekisteriin
3. Talouden hallinta ja ennakointi
Yrityksen kannattavuus ei riipu pelkästään myynnistä, vaan myös siitä, kuinka hyvin hallitset menot. Hyvä budjetointi ja kassavirran hallinta auttaa varautumaan tuleviin kuluihin, turvaamaan yrityksen maksuvalmiuden sekä tasapainottamaan tuloja ja menoja.
Laskutus ja maksuvalvonta
Järjestelmällisellä laskutuksella varmistetaan, että yrityksesi saa rahansa ajallaan. Laskutuksen tulee olla säännöllistä ja maksuehdot kannattaa sopia selkeästi.
- Huolehdi, että laskussa on selkeä eräpäivä ja viitenumero
- Käytä sähköistä laskutusohjelmaa (esim. Fennoa)
- Aseta selkeät maksuehdot (esim. 14 tai 30 päivää)
- Myöhästymisten varalta voi käyttää maksumuistutuspalvelua
Tilitoimisto ja kirjanpito Kuopion seudulla, Siilinjärvellä ja Iisalmessa
Aika on yrittäjän tärkein resurssi. Automaatiot ja taloushallinnon ulkoistaminen auttavat keskittymään olennaiseen, eli liiketoiminnan kasvuun ja asiakkaiden palvelemiseen.
Haluatko varmistaa, että yrityksesi talous on kunnossa alusta alkaen? Talouspalvelut TiMa Oy hoitaa kirjanpidon, palkanlaskennan ja verotuksen puolestasi vuosien kokemuksella. Ota yhteyttä – Asiantuntijamme auttavat mielellään uuden yrityksesi ensiaskeleiden kanssa!
TiMa Oy – Tilitoimisto & kirjanpito Kuopio, Siilinjärvi, Iisalmi
Puh: 010 239 7370
toimisto@tima.fi